Thoughtleaders.fi thought leaders

Hyvässä innovaatiokulttuurissa hyväksytään virheet ja nautitaan generatiivisen tekoälyn hyödyistä muita todennäköisemmin

Innovaatiokulttuuri on toimintatapa ja ajattelumalli, jossa uusien ideoiden, kokeilujen ja jatkuvan kehittämisen arvostus on kaiken lähtökohta. Organisaatiot, joissa on hyvä innovaatiokulttuuri, ovat etulyöntiasemassa poimimassa generatiivisen AI:n hedelmät.

Hyvään innovaatiokulttuuriin kuuluu avoin suhtautuminen uusiin ideoihin ja teknologioihin. Sen lisäksi, että uutta teknologiaa kokeillaan ennakkoluulottomasti, myös työntekijät ovat tottuneet tiuhaan oppimistahtiin ja muutokseen.

Tällä hetkellä uusien generatiivisten AI-ratkaisujen sivuuttamista ei voi perustella teknologisella osaamattomuudella, sillä ratkaisuja on saatavilla avaimet käteen -periaatteella. Monien organisaatioiden hitaus uuden teknologian käyttöönotossa selittyykin juuri kulttuurin tahmeudella. 

Innovatiivisten organisaatioiden kokeilukulttuuriin kuuluu paitsi ennakkoluuloton testaaminen myös epäonnistumisen hyväksyminen.

Tämä vähentää vastustusta uuden teknologian, kuten generatiivisen AI:n, käyttöön ottamisessa, koska kaikki voivat turvallisesti kokeilla, erehtyä ja oppia virheistään. Syklinen oppimisprosessi on innovaatiokulttuurin ytimessä.

Innovatiivisen kulttuurin edut tulevat tekoälyprojekteissa esiin esimerkiksi silloin, kun tekoälyn hyödyntämä data todetaan huonoksi. Sen sijaan, että kehno data johtaisi säikähdykseen ja pahimmassa tapauksessa projektista vetäytymiseen, on syytä pohtia, miten datan laatua voidaan parantaa esimerkiksi täsmentämällä sitä tai poistamalla huonoa dataa joukosta.

Tärkeää on, että organisaatiossa ei odoteta täydellisyyttä yhdellä yrittämällä, vaan kehitetään toimintatapoja ja prosesseja asteittain, oppien ja parantaen matkan varrella.

Organisaatiot, jotka uskaltavat omaksua uusia teknologioita ja kannustavat jatkuvaan kehitykseen, ovat parhaiten varautuneita kohtaamaan suuret muutokset. Siksi generatiivisen AI:n aikakaudella innovaatiokulttuurin sisäistäminen on yrityksille tärkeämpää kuin koskaan.

Taira Tepponen

Salesforce Finland

Maajohtaja

Taira on seurannut teknologia-alaa sen näköalapaikoilta jo yli 20 vuoden ajan – vuodesta 2021 lähtien maajohtajana CRM-yhtiö Salesforce Finlandissa ja aiemmin SAPin riveissä. Tairalle läheisiä teemoja ovat muun muassa yritysten panos osaajapulan ratkaisemiseen ja yrityskulttuurin kehittäminen hybridityön aikakaudella. Erityisen tärkeää Tairalle on tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoaminen eri lähtökohdista tuleville kykyjen ja halujen mukaan. Myös työntekijöiden digitaitojen päivittäminen, asiakaskokemuksen kehittäminen ja generatiivisen tekoälyn mahdollisuudet näiden parantamiseksi ovat aiheita, joista Taira puhuu mielellään – vankan ja näkemyksellisen osaamisensa kautta.

Lisää vaikuttajalta Taira Tepponen


Lisää kategoriasta Teknologia