Thoughtleaders.fi thought leaders

Yhteys, vastuu ja kasvu kilpailuetuna

Vastuullinen johtaminen, itsensä kehittäminen ja inhimillinen kulttuuri muutoksen ytimessä

Organisaatioiden menestys rakentuu kyvylle johtaa vastuullisesti, inhimillisesti ja tuloksellisesti. Tuloksen ja inhimillisen johtamisen välillä ei tarvitse tehdä valintaa, sillä niiden yhdistelmä on kestävän työelämän ja talouden perusta.

Tulevaisuudessa tarvitsemme johtajia, jotka uskaltavat tarkastella sekä itseään että ympäristöään uudella tavalla. Johtajuus on murroksessa, ja sen uusi aikakausi perustuu vahvasti yhteyden rakentamiseen – omiin arvoihin, tunteisiin ja ympärillämme oleviin ihmisiin.

Vastuullinen johtajuus – tulevaisuuden kilpailuetu

Vastuullinen johtaminen yhdistää yritysvastuun, henkilöstön arvostuksen ja organisaation arvomaailman. Arvostava johtajuus alkaa itsestä: johtajan on osattava johtaa ensin itseään ennen kuin voi johtaa muita. Itsensä kehittäminen, oman toiminnan ja sen vaikutusten ymmärtäminen sekä ajattelun reflektointi ovat tulevaisuuden johtajan keskeisiä työkaluja.

Johtajat hyödyntävät yhä useammin valmentajia tai mentoreita tietoisuuden ja toiminnan kehittämisessä. Tämä luo pohjan arvostavalle ja kestävälle johtajuudelle, jossa johtajan oma kasvu heijastuu koko organisaation menestykseen.

Tutkimukset osoittavat, että arvostava ja osallistava johtamistapa lisäävät henkilöstön sitoutumista ja luottamusta. Tämä luo kilpailuedun, jota ei voi helposti kopioida – erityisesti, kun liiketoimintaympäristö muuttuu nopeasti ja teknologia nostaa kyvykkyyksiä kaikkialla.

Tunteet ja kulttuuri päätöksenteossa

Tunteet ovat kiinteä osa päätöksentekoa ja vaikuttavat organisaation tuloksiin. Arvostava johtaja tunnistaa omat ja tiiminsä tunteet, sietää epävarmuutta ja rakentaa psykologista turvallisuutta.

Organisaation kulttuuri ei synny sattumalta, vaan se rakentuu tietoisilla valinnoilla, suunnitelmallisella toiminnalla ja vuorovaikutuksella – palautteenanto keskiössään. Kilpailuetu syntyy siitä, miten ihmiset kokevat yhteisönsä: luotetaanko meihin, koemmeko tavoitteemme merkityksellisiksi ja olemmeko mukana vaikuttamassa. Kulttuuri ei ole pelkkää ilmapiiriä, vaan strateginen voimavara.

Tutkimusten mukaan vain noin puolet yrityksistä tekee tietoisia kulttuurisia valintoja, vaikka henkilöstön kokemus vaikuttaa suoraan motivaatioon ja tuloksiin?

Tuloksellinen muutoksessa johtaminen

Muutoksessa johtajan tärkein tehtävä on luoda ymmärrystä ja osallisuutta. Kun henkilöstö saa vaikuttaa, sitoutuminen ja yhteinen muutosvoima kasvavat. Harvard Business Review’n mukaan osallistava johtaminen lisää onnistuneen muutoksen todennäköisyyttä merkittävästi.

Parhaat tulokset syntyvät, kun jokainen kokee olevansa osa ratkaisua – ei vain muutoksen kohde, vaan sen tekijä.

Kestävä johtajuus rakentaa tuloksellisuutta, joka kantaa läpi vaikeiden aikojen. Se perustuu kykyyn arvioida päätösten vaikutuksia niin ihmisiin kuin liiketoimintaan, myös pitkäaikaisesti.

Vastuullinen johtaja ymmärtää, että tulokset ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Kun henkilöstö kokee arvostusta ja osallisuutta, syntyy innovaatioita ja sitkeyttä, joiden varaan menestystä rakennetaan.

Johtajuuden tulevaisuuden suunta

Johtajuuden tulevaisuus on ihmisläheistä, vastuullista ja jatkuvasti uudistuvaa. Se vaatii rohkeutta katsoa peiliin, kuunnella muita ja tehdä päätöksiä, jotka kantavat pidemmälle kuin yhden kvartaalin.

Kun johtaja uskaltaa olla ihminen ihmiselle, rakentaa yhteyttä ja mahdollistaa osallistumista, syntyy kilpailuetu, jonka arvo kasvaa ajassa. Olisiko nyt jo aika panostaa riittävästi myös johtajuuteen, joka luo merkitystä, mahdollistaa kasvua ja vie organisaatiota kohti kestävää menestystä!

Sari Takala

Sari Takala

Danske Bank A/S Finland Branch

Henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja

Sari Takala on talous- ja pankkialan vaikuttaja, jolla on lähes kolmen vuosikymmenen kokemus yksityistalouden sektorilta ja joka tekee työtä paremman (taloudellisen) huomisen puolesta. Sarin johtamisfilosofia ammatticoachina perustuu tavoitteelliseen ja vaikuttavaan, valmentavaan vuorovaikutukseen ja hän uskoo, että menestys on hyvinvoinnin sivutuote.

Lisää vaikuttajalta Sari Takala


Lisää kategoriasta Johtaminen