Thoughtleaders.fi thought leaders

Vuoden Vaikuttajat 2024 ovat tässä – Bonfire palkitsi yhteiskunnan uudistajia ja lasikattojen räjäyttäjiä

Ajatusjohtajat 2024 -gaalassa palkittiin neljässä kategoriassa Vuoden Vaikuttajia. Palkinnot jaettiin yleisöäänten perusteella. Palkintokategorioiden yleisinä kriteereinä toimivat ehdokkaiden vaikuttavuus eli merkittävän muutoksen aikaansaaminen omalla toimialallaan, perinteisiä ajatusmalleja haastavat näkökulmat, sitoutuminen eettisiin ja kestäviin käytäntöihin sekä avoimen ja rakentavan keskustelun mahdollistaminen. Lisäksi keskeistä oli, että ehdokas on ollut mukana  toteuttamassa konkreettisia toimia tai aloitteita, jotka ovat edistäneet asioita suomalaisessa työelämässä, teknologia-alalla tai vastuullisuuden parissa.

Ajatusjohtajat ovat henkilöitä tai organisaatioita, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen toimialansa tai teemansa suunnannäyttäjinä ja näkemyksellisinä asiantuntijoina.

Rohkealla viestinnällään ajatusjohtajat ravistelevat vallitsevia rakenteita ja herättävät keskustelua, joka johdattelee kohti meille kaikille parempaa yhteiskuntaa. He rikkovat hierarkioita ja lasikattoja, ja näkyvät ja kuuluvat niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa työelämän eri osa-alueilla. Kiitos ajatusjohtajien, olemme kaikki suuntaamassa kohti parempaa huomista ja entistä suvaitsevaisempaa ja monimuotoisempaa työelämää.

Ehdokkaat kategorioihin valitsi raati, johon kuuluivat:

Vuoden Työelämävaikuttaja 2024

Vuoden Työelämävaikuttaja -palkinnon voitti Reetta Rajala, 55 Rise and Shine -liikkeen perustaja. Vuoden Työelämävaikuttaja on henkilö tai yhteisö, joka uudistaa työelämää ja tekee näkyväksi asioita, jotka edistävät monimuotoista, inklusiivista ja osallistavaa työarkea sekä ravistelee olemassa olevia rakenteita ja ajatusmalleja. Ehdokas on toteuttanut hankkeita tai aloitteita, jotka ovat näkyvästi edistäneet parempaa työelämää. Rajala on nostanut esille työmarkkinoilla tapahtuvan ikäsyrjinnän, ja saanut aiheen nostettua julkiseen keskusteluun. Vuoden Työelämävaikuttajan palkitsi Auntie.

Vuoden Teknologiavaikuttaja 2024

Vuoden Teknologiavaikuttaja -palkinnon voitti Women in Tech -yhteisö. Vuoden Teknologiavaikuttaja on yhteisö, joka on tehnyt kiinnostavia keskustelunavauksia, aloitteita tai innovaatioita teknologian alalla. Hän tuo esiin uusia näkökulmia ja haastaa teknologiakentän vallitsevia käsityksiä. Women in Tech Finland rohkaisee ja tukee tyttöjä, naisia ja ei-binäärisiä kohti uraa teknologian alalla sekä tarjoaa resursseja tähän. Yhteisössä on mukana jo yli 40 organisaatiota ja se järjestää vuosittain kymmeniä avoimia tapahtumia teknologiateemoista kiinnostuneille. Vuoden Teknologiavaikuttajan palkitsi Silverskin Information Security.

Vuoden Vastuullinen Vaikuttaja 2024

Vuoden Vastuullinen Vaikuttaja -palkinnon voitti Timo Huhtamäki, Emmy Clothing Companyn toimitusjohtaja. Vuoden Vastuullinen Vaikuttaja on henkilö, joka on nostanut vastuullisuuden merkityksen yritysten agendalle ja joka rohkeilla keskustelunavauksillaan haastaa yritykset näkemään mahdollisuudet, joita kestävän ja vastuullisen liiketoiminnan vahvistaminen tarjoaa. Hän tekee monimutkaisista asioista ymmärrettäviä ja käytännönläheisiä sekä pystyy konkreettisesti osoittamaan vastuullisuuden merkityksen tekojensa kautta. Timo Huhtamäki on väsymätön kiertotalouden sekä vastuullisuuden puolestapuhuja. Hän ajaa aktiivisesti yhteiskunnallista muutosta kohti kestävämpää taloutta toimien myös EU:n ilmastolähettiläänä. Vuoden Vastuullisen Vaikuttajan palkitsi Lääkärikeskus Aava.

Vuoden Ajatusjohtaja 2024

Yleisö äänesti Reetta Rajalan myös Vuoden Ajatusjohtajaksi. Vuoden Ajatusjohtaja on henkilö, joka on omalla toiminnallaan edistänyt avointa keskustelua edustamassaan teemassa sekä ottanut kantaa oman toimialansa ajankohtaisiin asioihin ja tulevaisuuden näkymiin. Hän ravistelee ympäröivää yhteiskuntaa, uskaltaa nostaa tabu-aiheitakin keskusteluun ja tuo omat mielipiteensä esille – häpeilemättä, mutta aina muita arvostaen. Reetan erityinen rohkeus ja kyky nostaa myös muiden tarinoita esille toi hänelle tänä vuonna tuplapalkinnon – täysin ansaitusti!

Haluatko sinä kehittyä oman toimialasi ajatusjohtajana? Bonfire Thought Leaders on yhteisö ja ajatusjohtajuuden vuoden mittainen valmennusohjelma liike-elämän päättäjille, jotka haluavat olla oman toimialansa suunnannäyttäjiä ja vaikuttavia viestijöitä Suomessa ja kansainvälisesti. Lue lisää ja hae mukaan tammikuussa alkavaan ohjelmaan!

Bonfire

Lisää vaikuttajalta Bonfire


Lisää kategoriasta Ajatusjohtajuus