Vaikuttaminen ei ole valinta – se on vastuu

Tervetuloa uuteen ThoughtLeaders.fi -mediaan!
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei ole enää pelkästään meidän valintamme tai mahdollisuutemme. Se on velvollisuus, jota emme voi paeta, vaan jota kohti mennä.
Bonfiren tarina sai alkunsa vuonna 2018, kun me yhtiökumppanini Maria Sillanpään kanssa halusimme tarjota alustan sellaisille äänille, joilla oli sanottavaa, mutta eivät kenties päässeet läpi perinteisen toimituksellisen median puolella. Halusimme nostaa esiin raikkaita ja tuoreita ajatuksia, uusien liike-elämän ja yhteiskunnallisten vaikuttajien äänien kautta. Vuosien aikana lähes 200 vaikuttajaa on tuonut esiin omia näkemyksiään, suodattamatta ja rohkeasti.
Nyt on aika mennä eteenpäin.
Siksi bonfire.fi -bisnesmediasta kasvaa thoughtleaders.fi – media, jossa kaikkien Bonfire Thought Leaders -ohjelmiin osallistuneiden johtajien on mahdollisuus käyttää ääntään. Vuoden 2024 loppuun mennessä jo 150 johtajaa oli käynyt läpi vuoden mittaisen vaikuttamisen valmennusohjelman, ja tammikuussa vuosikurssilla 2025 aloitti lähes 50 uutta johtajaa tavoitteenaan vaikuttaa ja saada muutosta aikaan.
Ajatusjohtajana olemisessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on kyse moraalisesta vastuusta. Meillä kaikilla on oma moraalinen kompassimme, joka ohjaa meitä oikean ja väärän välillä. Jokaisen kompassi osoittaa hieman eri suuntaan, mutta yhteistä meille kaikille tulisi olla halu tehdä maailmasta meille ja muille parempi paikka. Ajatusjohtajuus ei ole ainoastaan rohkeiden lausuntojen antamista, vaan aidosti osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimimista vastuullisesti niin arjessa kuin työssäkin.
Ajatusjohtajuuteen liittyy myös tärkeä vapaus – sananvapaus. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan arvo, joka ansaitsee puolustuksensa meidän kaikkien osalta. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten sanat voivat olla vallankumouksen siemen. Martin Luther Kingin unelma paremmasta maailmasta lähti sanoista, jotka muuttivat ihmisten ajattelua ja lopulta koko yhteiskunnan rakenteita. Sanat voivat voimaannuttaa, innostaa ja herättää uusia ajatuksia, mutta ne voivat myös ravisuttaa perustuksia, kunhan vain uskaltaudumme jakamaan ne.
Ajatusjohtajuus on myös tarinankerrontaa.
Viime marraskuussa saimme huomata, että vetoavampi tarina voitti, ja Amerikan Yhdysvallat sai uuden presidenttinsä. Ei siis ole yhdentekevää millaisen tarinan tarjoilemme. On kuitenkin toivottavaa, että tarina pysyy totuudessa.
Meidän on myös tärkeää ymmärtää, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei voi olla yhden näkökulman varassa. Jos annamme vain harvojen äänten kuulua, kavennamme ymmärrystämme ja menetämme mahdollisuuden todelliseen muutokseen. Jokaisen äänen tulee saada tilaa, sillä moninaisuudessa on voimaa. Jos me todella haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus vallitsevat, meidän on annettava ääni niillekin, joiden ajatukset saattavat erota omistamme.
Ajatusjohtajuus ei ole vain näyttävää puhetta, vaan kykyä kuunnella, kohdata ja arvostaa toisten ääntä sekä vaikuttaa tähän maailmaan positiivisesti ja rakentavasti.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei ole vain heille, jotka ovat jo nyt valokeilassa. Se on meille kaikille, teille kaikille. Sillä, mitä sanomme ja teemme, on merkitystä. Ja juuri se on ajatusjohtajuutta – rohkeutta, vastuullisuutta ja halua kohdata maailma ilman naamioita.
Laura Pääkkönen
Bonfire Agency Oy
Toimitusjohtaja, Perustajaosakas
Laura Pääkkönen on Bonfire Agencyn perustajaosakas ja toimitusjohtaja, joka auttaa yhdessä tiiminsä kanssa B2B -asiakkaita Suomessa ja globaalisti vahvistamaan ajatusjohtajuuttaan. Ajatusjohtajuuden lisäksi Lauran vahvuudet ovat sosiaalisessa myynnissä, josta hän on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen tietokirjan Social Selling. Laura uskoo ihmisten kautta tapahtuvaan vaikuttamiseen ja siihen, että jokainen joka haluaa saada muutosta aikaan työelämässä tai yhteiskunnassa, voi ansaita paikan ajatusjohtajana omalla alallaan.
Lisää vaikuttajalta Laura Pääkkönen



Lisää kategoriasta Tulevaisuus


