Thoughtleaders.fi thought leaders

Uudenvuodenlupaukseni on ajatella enemmän

Vuoden alussa media on täynnä juttuja siitä, miten tehdä itselleen uudenvuodenlupaus ja aloittaa uusi upea elämä, viettää tipaton tammikuu, liikkua paljon ja nukkua hyvin. Esimerkiksi Hesari pyysi hiljattain viittä asiantuntijaa listaamaan yhden pienen teon, jolla on mahdollisimman suuri vaikutus hyvinvointiin.

Neljä viidestä teosta ei juurikaan yllättänyt: säännöllinen unirytmi (herää joka aamu samaan aikaan), syö paremmin (vaihda yksi liha-ateria viikossa kasvisruokaan), harrasta liikuntaa (liiku arjessa lihasvoimalla) ja laadi suunnitelma, jolla repsahdukset ja lipsahdukset vältetään. Siis sama stoori joka vuosi.

Yksi vinkki oli kuitenkin sellainen, joka liittyi henkiseen hyvinvointiin ja herätti, noh, niin, ajattelemaan: ”Rauhoita ajatteluun puoli tuntia joka viikko.”

Jutussa Aalto-yliopiston työelämäprofessori ja kanssa-ajatusjohtajani Lauri Järvilehto kannustaa istuutumaan kerran viikossa puoleksi tunniksi vain ajattelemaan, ilman mitään virikkeitä, kuten puhelinta. Sen sijaan kaveriksi voi ottaa vaikka kupin teetä tai viinilasin (tässäpä oiva lisäkannustin – nauttia viiniä hyvinvoinnin lisäämiseksi!).

Kuten Järvilehtokin korostaa, tietoiseen mieleen mahtuu arjessa vain muutama asia kerrallaan, ja tällaisen vapaan ajattelun on tarkoitus nostattaa tietoisuuteen ajatuksia, jotka saattavat jäädä arjessa huomiotta kiireen ja liikojen ärsykkeiden takia. Luova työ, jota oma työni markkinoijanakin on, usein ihan vaatiikin tällaisia hetkiä.

Ja montako kertaa olen itse miettinyt, ettei arjen työpäivässä ole tarpeeksi aikaa ajattelulle.

Artikkelin lukemisen jälkeen olen huomannut omassa käytöksessäni asioita, jotka tukevat tätä teoriaa. Olen ilmeisesti sen verran usein töissä sanonut, että: ”sain muuten eilen illalla idean”, että työkaverini kysyi teenkö jatkuvasti töitä iltaisin. En, aivoni vaan alkavat pyöriä ja ajatukset rullata juuri illalla nukkumaan mennessä. Tätä korvaamaan tuo sohvannurkka ja viini olisi oikein oiva vahtoehto, koska nukkumaanmenoaikaan sitä toivoisi että mieli olisi ennemmin seesteinen kuin ideoita tulvillaan.

Miksi naisilla kestää suihkussa niin kauan?

Toinen huomaamani asia oli, että parasta ajatteluaikaani vietän usein suihkussa. Siellä ratkon erityisesti töihin liittyviä asioita. Etätyö on tehnyt sen, että aloitan usein päiväni kotisohvalla aamutakissa, ja hyppään suihkuun vasta hieman myöhemmin. Siinä muutaman työtehtävän jo ennen suihkua suoritettuani, suihku avaa aivot uudestaan ajatuksille, ja kela lähtee pyörimään.

Miksi erityisesti meillä naisilla kestää suihkussa niin kauan? No siksi, että hoitoaineen vaikutusaika on erittäin hyvää ajatteluaikaa! Kuka kehittäisi kaveriksi vedenpitävät post it -laput?

”Pidemmällä tähtäimellä vapaa ajattelu lisää myös ihmisten itseymmärrystä ja tajua siitä, mitä oikeastaan elämältä haluamme. Uskaltaisin väittää että se vähentäisi ahdistusta ja lisäisi ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä”, sanoo Järvilehto.

Siispä, uudenvuodenlupaukseni on ajatella enemmän!

Emmi Korhonen

Emmi Korhonen

Sevendos Group

Head of Marketing

Emmi Korhonen on markkinoinnin ammattilainen, jolla on laaja kokemus erilaisilta toimialoilta. Emmin nykyisenä työnantajana toimii suomalainen IT-konsultointiyhtiö Sevendos Group, ja aiempiin työnantajiin kuuluvat mm. Hartwall ja Accenture. Emmin erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat muutosjohtaminen ja käyttäytymistieteet, sekä design- ja systeemiajattelu. Emmi puhuu markkinointiviestinnästä, johtamisesta, sekä omista oivalluksistaan parempaan (työ)elämään niin ihmisen itsensä kuin tiimin johtamisen kannalta.

Lisää vaikuttajalta Emmi Korhonen


Lisää kategoriasta Työhyvinvointi