Reagoi tai kuole!

Ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon keskittyneet vastuullisuusilmiöt ovat lisääntyneet viime vuosina. Ne ovat osaltaan siivittäneet suuntausta, jossa politiikasta tuttu jatkuvan reagoinnin tarve on jalkautunut myös osaksi liike-elämää sekä ihmisten henkilökohtaiseen somekäyttäytymiseen.

Koronapandemia korotti kierroksia, mutta viimeistään Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistama hyökkäyssota on syössyt jokaisen meistä jyrkkään ja ehdottomaan vaateeseen reagoida.

Suurin paine kohdistuu liike-elämään.

Yritys toisensa perään on irtisanoutunut Venäjän liiketoimista, hyvä niin. Monet ovat empineet ja yrittäneet hahmottaa eri skenaarioita, joka on saanut kuluttajat viestimään sosiaalisessa mediassa ärhäkkäästi.

Vallitsevassa ajassa toimitusjohtajan tuumaustauko saattaa aiheuttaa pitkäkestoisen mainehaitan koko yrityksen liiketoiminnalle.

Vastuullisuutta penätään lujempaa kuin koskaan.

Voiko lähtökohtaisesti hyvää tarkoittava vaade olla silti myös vahingollinen?

Kyllä, väärin käytettynä.

Tarkkarajaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin

Viime vuodet ovat nostaneet esiin uudenlaisia asiantuntijuuden muotoja. Ihmiset kaipaavat uskottavaa tietoa tueksi ongelmiin, jotta ne pysyisivät tarkkarajaisina, ja siten ymmärrettävinä. Ongelmallista on, mikäli tiede tai muu vastaavan legitimiteetin omaava taho ei pysty tällaista antamaan – ja harvemmin pystyy.

Kun asiantuntijat eivät anna yksiselitteisiä vastauksia, karismaattiset ja itsevarmat kokemusasiantuntijat antavat. Ei väliä, vaikka tutkimustieto irrotetaan kontekstista, jotta haluttu sanoma menee perille. YLE:n nettisivuilta löytyy ansiokas artikkeli aiheesta.

Haluamme määrittää usein juurikin hyvän ja pahan. Asetelmaa hyödynnetään surutta esimerkiksi politiikassa. Niin sanotut somehörhöt ovat mestareita tässä. On silti hämmentävää, että yhä useammin myös “järjellinen” vastapuoli sortuu yksinkertaistamiseen ja ulospäin viestimisen vaateeseen.

Ehkä kyse on hyvinkin inhimillisestä toiminnasta? Tarvitsemme teorioita, jotta voimme jäsentää maailmaa ja tuntea siten tarvittavaa autonomiaa. Sen tunteen, että olemme juurikin hyvien puolella.

Solidaarisuuden eri muodot

Voimakkaan reagointivaateen keskellä useimmat solidaarisuuden osoitukset ovat kannanottoja ja viestintää; kommentointia mediassa, profiilikuvakehyksen vaihtamista tai jonkun toisen postauksen jakamista.

Kun paine viestiä “oikein” voimistuu, lakkojen, boikottien, sodanvastaisuuden ja muun poliittisen solidaarisuuden todelliset osoitustavat jäävät marginaaliin. Tällöin niistä viestiminen muuttuu tekoja tärkeämmäksi.

Kohujen ja kriisien seuratessa toisiaan, on helppo unohtaa edelliset, keskittyä vallalla olevaan ja ennakoida seuraavaa. Tällöin vähemmälle huomiolle jää esimerkiksi sen valvominen, että eri tahojen ulostulot konkretisoituvat toiminnaksi ja vastuullistoimet synnyttävät jatkumon.

Nopeasti reagoivien ulostulojen rinnalle tarvitaan myös vaade pitkäkestoisesta vastuullisesta toiminnasta. Muuten vaarana on, että viljelemme yksinkertaistettuja totuuksia, sekä synnytämme oletettuun viestintään nojaavia kuplia, jotka odottavat poksahtamista.

Harri-Pekka Pietikäinen

Päätoimittaja, Jatkoaika.com

Tietokirjailija ja tunnekouluttaja

Harri-Pekka on tietokirjailija, tunnekouluttaja sekä myös Suomen suurimman jääkiekkomedian Jatkoajan päätoimittaja. Hän kouluttaa yrityksiä ja asiantuntijaorganisaatioita tunnetaidoissa sekä myös vaikuttavassa kirjoittamisessa. Vapaa-ajallaan Harri-Pekka lukee paljon, ryömii luolissa sekä vapaasukeltaa kohti järven pohjaa.