Thoughtleaders.fi thought leaders

Ossi Ahto peräänkuuluttaa suoraviivaista tekemistä Nordic Business Forumissa

Ossi Ahto inspiroitui Nordic Business Forumissa Sara Blakelyn suoraviivaisesta ja rohkeasta tyylistä viedä asioita eteenpäin.

”Tekemällä työtä suoraviivaisesti pääsee pitkälle. Sara Blakely kertoi lavalla, että hän sai tuotteitaan isoihin tavarataloketjuihin myyntiin – ihan vaan soittamalla heille sitkeästi.

”Omalla alallani markkinoinnissa on hyvin tyypillistä, että suoraviivaisen tekemisen sijaan jäädään viilaamaan pilkkua ja pamautetaan se ns. täydellinen tuotos ulos ja katsotaan miten se elää. Itse kannatan suoraviivaisempaa ajattelutapaa: ei tarvitse aina olla täydellistä, tärkeintä on saada nopeasti ulos jotakin, jota korjataan ja parannellaan matkan varrella.”

Ossi Ahto

Ossi Ahto

Ahto Advisory Oy

Senior Marketing Advisor & Interim CMO

Ossi Ahto on tehnyt töitä markkinoinnin, viestinnän ja myynnin parissa 20 vuotta ja toimii nykyisin yrittäjänä, markkinoinnin neuvonantajana sekä vuokrajohtajana. Ossin työnantajina ovat aiemmin toimineet mm. Google, jossa Ossin vastuulla oli YouTuben liiketoiminta Suomessa sekä useita Googlen suurimpia asiakkaita Suomessa. Sitä ennen Ossin on tehnyt töitä isojen kuluttajabrändien parissa mm. Hartwallilla, jossa Ossi lanseerasi Heinekenista Suomen ensimmäistä premium-olutbrändiä. Ossi on myös yksi Kasva tai Kuihdu- sekä Bulkista Brändiksi -kirjojen kirjoittajista ja erityisen lähellä hänen sydäntään on markkinointi liiketoiminnan kasvun ajurina ja tähän liittyvät teemat. Vapaa-ajalla Ossin löytää eri urheilulajien tai perheen parista.

Lisää vaikuttajalta Ossi Ahto


Lisää kategoriasta Kasvu