Thoughtleaders.fi thought leaders

Lopeta puhuminen seinille – näin saat yleisösi kiinnostumaan

Tunnistatko tilanteen, jossa olet täynnä intoa tekemistäsi havainnoista? Ne liittyvät erikoisalaasi, johon sinulla on vahvaa kokemusta ja näkemystä. Et malta odottaa, että pääset jakamaan oivalluksesi ja johtopäätöksesi muille.
Mutta kun lopulta teet niin, huomaat pettymykseksesi, ettei maailma muutu eikä viestisi synnytä odottamaasi innostuksen aaltoa. Muutamaa kannustavaa peukkua ja paria kohteliasta kommenttia (joista toinen tulee äidiltäsi) lukuun ottamatta kukaan ei tunnu reagoivan.

Aivan kuin ketään ei kiinnostaisi.

Miksi viestisi ei tavoita yleisöä?

Viestinnässä meiltä usein unohtuu yksi perusasia: muut eivät pääse näkemään ajatuksiamme sisältäpäin. Se, mikä meille itsellemme tuntuu merkittävältä ja jopa mullistavalta tiedolta, voi ulkopuolisille näyttäytyä hajanaisena, epäolennaisena tai itsestään selvänä.

Lisäksi ihmisillä on lähtökohtaisesti aina jotakin muuta mielessään kuin se, mitä haluat heille kertoa. Varsinkin jos oma innostuksesi venyttää viestisi tarpeettoman pitkäksi tai tekee siitä turhan paatokseksi. Tämä voi tapahtua kenelle tahansa – kokeneillekin asiantuntijoille ja johtajille.

Jos haluat, että viestisi herättää huomiota ja kiinnostusta, sinun on varmistettava heti alkuun, että se tarjoaa lukijalle jotain konkreettisesti hyödyllistä. Sen on oltava relevantti juuri heille – tavalla, joka vaikuttaa suoraan heidän tilanteeseensa tai arkeensa.

Asetu lukijan asemaan

Jotta viestisi todella puhuttelisi kohdeyleisöäsi, sinun on kyettävä irrottautumaan omasta näkökulmastasi ja tarkastelemaan sisältöä ulkopuolisen silmin. Mitä siinä on aidosti kiinnostavaa? Mikä taas on pelkästään oman asiantuntemuksesi esittelyä?
Jos tämä tuntuu vaikealta, pyydä apua joltakulta, joka uskaltaa olla rehellinen. Luotettavan ulkopuolisen näkökulma voi paljastaa, mikä tekstissäsi resonoi ja mikä ei.

Muista myös hyväksyä eräs perusfakta: kukaan ei lähtökohtaisesti ole kiinnostunut siitä, mitä sinulla on sanottavana. Mutta lähes jokainen haluaa näyttää fiksulta esimerkiksi työpaikan kahvipöydässä – jakamalla jonkin oivaltavan ja ajankohtaisen näkemyksen.

Joten kirjoita heille sellainen.

Harri-Pekka Pietikäinen

Päätoimittaja, Jatkoaika.com

Tietokirjailija ja tunnekouluttaja

Harri-Pekka on tietokirjailija, tunnekouluttaja sekä myös Suomen suurimman jääkiekkomedian Jatkoajan päätoimittaja. Hän kouluttaa yrityksiä ja asiantuntijaorganisaatioita tunnetaidoissa sekä myös vaikuttavassa kirjoittamisessa. Vapaa-ajallaan Harri-Pekka lukee paljon, ryömii luolissa sekä vapaasukeltaa kohti järven pohjaa.

Lisää vaikuttajalta Harri-Pekka Pietikäinen


Lisää kategoriasta Kasvu