Johtaja hallituksessa – rohkeutta kysyä, viisautta kuunnella

Yksi hallituksen kokous on jäänyt mieleeni.
Ei siksi, että olisin ollut epävarma. Olinhan tehnyt päätöksiä urani varrella enemmän kuin muistan laskea. Vaan siksi, että huomasin olevani hiljaa.
Toimitusjohtaja esitteli strategian, numerot näyttivät hyviltä, ja muut nyökkäilivät. Itse pyöritin päässäni ajatuksia: Miksi en kysy? Miksi en haasta?
Vaikuttaminen vaatii rohkeutta, myös hallituksessa
Johtajana olin oppinut, että hiljaisuus ei aina ole kultaa. Se voi olla myös merkki mukavuudenhalusta tai pelosta. Hallituksessa tämä korostuu. Siellä ei ole aikaa odottaa, että joku muu nostaa esiin vaikeat kysymykset.
Hallitustyö ei ole pelkkää valvontaa tai riskienhallintaa. Se on strategista johtamista, jossa kokemus, intuitio ja kyky nähdä metsää puilta ovat arvokkaita. Todellisuudessa se on yksi organisaation tärkeimmistä johtamisen kerroksista.
Ja hyvä johtaminen ei ole koskaan passiivista.
Kokeneena johtajana sinulla on taito lukea rivien välistä, aistia organisaation ilmapiiri ja tunnistaa, milloin suunta on hukassa. Nämä ovat taitoja, joita ei näe Exceliin kirjattuna, mutta joita hyvä hallitus kaipaa.
Terve haastaminen on hallituksen tärkein taito
Mutta miten tuoda se esiin?
- Kysy rohkeasti. Jos jokin ei tunnu oikealta, sano se. Usein juuri se kysymys, jota epäröit esittää, on se, joka avaa uuden näkökulman.
- Kuuntele aktiivisesti. Toimitusjohtajan sanat ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on se, mitä ei sanota. Hiljaisuus voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.
- Tuo kokemuksesi pöytään. Älä vähättele aiempaa kokemustasi tai epäonnistumisiasi, ne ovat oppitunteja, joista koko hallitus voi hyötyä.
Ajattelun diversiteetti on hallituksen aliarvostettu supervoima
Hallitustyö vaatii enemmän kuin ansioluetteloa. Se vaatii uteliaisuutta, tilannetajua ja kykyä olla läsnä. Ennen kaikkea se vaatii rohkeutta olla rehellisesti oma itsensä. Myös silloin, kun pöydässä on hiljaista.
Jos tunnet paloa vaikuttaa laajemmin, haastaa strategioita ja tukea johtoa silloin kun ratkaisut eivät ole itsestään selviä, hallituspaikka voi olla seuraava askel.
Ja muista:
Hiljaisuus ei ole aina viisautta. Joskus se on vain hiljaisuutta.
Irene Viinikkala
Growble Oy
CEO & Founder
Irene Viinikkala on yrittäjä ja teknologia-alan ammattilainen, jolla on vahva tausta strategisessa johtamisessa ja muutoshankkeissa. Hän on vienyt läpi merkittäviä strategisia uudistuksia eri toimialoilla ja kantanut kokonaisvastuun liiketoiminnan ja teknologian johtamisesta sekä kehittämisestä, luoden kasvun edellytyksiä eri johtotehtävissä. Irene toimii advisorina ja hallitusammattilaisena startupeissa sekä pk- ja kasvuyrityksissä, edistäen liiketoiminnan kehitystä ja kasvua. Hänen erityisosaamisensa ovat liiketoiminnan strateginen uudistaminen, teknologian hyödyntäminen ja muutosprosessien läpivienti.
Lisää vaikuttajalta Irene Viinikkala
Lisää kategoriasta Johtaminen


