Asiantuntijoiden viestintä lisää luottamusta

”Emme tarvitse robottiarmeijaa, joka toistaa sellaisenaan samaa viestiä”. Tämä entisen työtoverini lause on jäänyt mieleeni, kun vuosia sitten ryhdyin johdonmukaisesti kehittämään asiantuntijoiden viestintää ja ajatusjohtajuutta Business Finlandilla.
Asiantuntijoilla on omasta erikoisalueestaan ainutlaatuista ja arvokasta tietoa ja näkemystä, jolla voi olla laajempaa merkitystä. Siksi organisaatioiden olisi hyvä rohkaista asiantuntijoita viestimään enemmän.
Miten se onnistuu? Asiantuntijoiden viestintävalmiuksien kehittämisellä ja motivoinnilla. Se on hyvä keino päästä eroon kasvottomasta ja etäiseksi koetusta viestinnästä.
Viestinnän keskittyminen yhdelle taholle on ongelma
Viestinnän toimintaympäristö on muuttunut. Se on ollut muutoksessa aina, mutta tämänkertaisesta muutoksesta tekee poikkeuksellisen se, että muutos liittyy turvallisuuden tunteeseen, luottamukseen ja jopa demokratiaan. Minua huolestuttaa eniten se, että vaikka periaatteessa kaikilla on mahdollisuus tuoda esille näkemyksiään, silti ”demokraattinen moniäänisyys” ei kuitenkaan näyttäisi toteutuvan.
Paikallislehtien eroosio on yksi esimerkki kehityksestä. Toimitusten kutistuessa ja keskittyessä myös sisällöt ovat lässähtäneet ja vähentyneet noin 40 prosenttia. Mediatutkija Ville Mannisen mukaan kahdeksan kymmenestä jutusta ”jää kirjoittamatta” ja
mielipidekirjoittaminen on vähentynyt. Poleemista keskustelua ei synny. Tämä kehitys kaventaa demokratiaa.
Viestinnän liiallinen keskittäminen myös esimerkiksi valtionhallinnossa on riski ja kaventaa moniäänisyyttä.
Viestintä kuuluu asiantuntijoiden työkalupakkiin
Organisaatiot voivat tehdä oman osuutensa moniäänisyyden hyväksi. Aikaisemmin viestintäyksikkö hoiti asioista viestimisen talon ulkopuolelle ja viestinnän tekeminen oli ”ylhäältä alas”-sanelua. Nykyisin monen viikon hyväksyttämiskierrokset ovat mielestäni
usein turha välivaihe viestinnässä.
Vieläkin viestijänä törmään kysymykseen: Voinko minä sanoa näin? Onko meillä lupa tähän? Nyt on tärkeä madaltaa kynnystä siihen, että mahdollisimman moni asiantuntija viestisi rohkeammin. Ihmisten luottamus asiantuntijoiden viestintään on kasvanut. Omasta
osaamisalueestaan viestiminen kuuluu oleellisesti tämän päivän asiantuntijan työhön. Myös vaikeista ja keskeneräisistä asioista voi ja saa puhua.
Viestinnästä ei tulisi nyt karsia, vaan sitä tulisi pikemminkin lisätä. Tämä ei tarkoita määrää vaan laatua.

Keskustelu kasvattaa luottamusta
Epävarmuuden aikana viestintä on yksi tärkeimmistä keinoista rakentaa luottamusta. Meillä onkin nyt erityinen vastuu viestinnän avoimuudesta ja keskustelukulttuurin luomisesta. Viestinnän tarkoitus ei ole vain tiedon jakaminen, vaan myös vuorovaikutuksen
mahdollistaminen.
Vaikka korostan asiantuntijaviestinnän ja ajatusjohtajuuden merkitystä, en ole sälyttämästä organisaatioiden viestintää varsinaisesti asiantuntijoiden harteille. Parhaassa tapauksessa esimerkiksi viranomaistahon tekemä viestintä ”herää eloon” asiantuntijoiden arjesta kumpuavien näkemyksellisten viestien avulla.
Vinkit asiantuntijalle: Näin kehityt luotettavana viestijänä ja edistät keskustelua
- Avoimuus: Keskeneräisistä asioista viestiminen on ihan ok! Kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
- Empatia ja kuuntelu: Hyvä viestintä ei ole vain tiedon jakamista, vaan myös taitoa kuunnella ja vastata. Asiantuntijan hyvä viestintä on vuorovaikutusta ja keskustelua.
- Rohkeus ja läsnäolo: Uskalla heittäytyä dialogiin ja avata näkemyksiäsi. Sinulla voi olla kallisarvoista tietoa, jota muilla ei ole.
- Viestintätaitojen kehittäminen: Liian usein syvällinen asiantuntijuus piiloutuu monimutkaisten ammatti-ilmaisujen alle. Viestintätaitoja voi kehittää harjoittelemalla. Kysy myös apua omiin viestintätilanteisiin työtoverilta tai viestinnältä.
Lue lisää:
Ville Manninen: Lehtien keskittyminen muutamalle omistajalle on riski
Laura Pääkkönen: Romuttaako haamukirjoitukset sekä AI-vetoinen tekstintuotanto
inhimillisen vuorovaikutuksen ja luottamuksen rakentumisen?
Kansainvälinen tutkimus: viestintä ratkaisee, miksi muutokset onnistuvat tai epäonnistuvat
Maria Arruda
Business Finland
YTM, VTM, Head of Communications
Maria on kokenut viestinnän ja kansainvälistymisen asiantuntija. Hänen intohimonaan on laadukas, läpinäkyvä, aito ja näkemyksellinen asiantuntijaviestintä. Hän valmentaa asiantuntijoita organisaatioissaan ajatusjohtajuuden tiellä ja tekee mediaviestintää – tavoitteenaan saada Business Finlandin asiantuntijoiden osaaminen entistä parempaan yhteiskunnalliseen hyötykäyttöön. Maria ”taistelee” yritysjargonia ja etäännyttävää viestimistä vastaan. Luottamuksen rakentaminen on nyt kaiken A ja O.
Lisää vaikuttajalta Maria Arruda
Lisää kategoriasta Ajatusjohtajuus



